NORSSIT PIETARISSA

17.-20.5.2001

Tapahtumia ja mielialoja Pietarista

 

 

I PÄIVÄ - saavumme Pietariin

- Vieraita kansallisuuksia täynnä oli venäläinen Repin-juna, jolla lähdimme Helsingistä to 17.5.2001 kohti Pietaria. Edellisessä hytissä kuului olevan norjalaisia, tosin jo alkumatka paljasti osan heistä islantilaisiksi. Venäläisiä oli tietenkin, myös englantia ja ranskaa kuuli junan kapeilla käytävillä. Hieman ennen ankkuroitumista Pietariin keskusradiosta kuulunut Cherbourgin sateenvarjot ja Kalifornia sopivatkin täydellisesti tunnelmaan. Viimeistään ne saivat olon tuntumaan kansainväliseltä, sitä viisimiljoonainen Pietarikin olisi.

- Asemalla kohtasimme isännät, kauanko he olivat odottaneet meitä? Tihkusateen läpi havaitsin uteliaisuutta ja lämpimän hengen heidän ensimmäisistä katseistaan: oli toivottu tapaamistamme. "Menemme kotiin", sanoi Andrei, jonka luona asuisin seuraavat neljä päivää. "Mutta mehän olemme jo kotona", olisin voinut vastata hänelle, kolmatta kertaa Pietarin rautatieaseman laiturilla.

- Perillä selvisi, että asuisin 4-henkisessä opettajaperheessä. Perheen äiti oli juuri saanut valtavat, noin kuutiometrin kokoiset kukat koulustaan: kirjahyllyssä oli kortti, jossa onniteltiin kyrillisin kirjaimin "diplomin" saanutta opettajaa. Ajattelin, että kukat ovat hyvin edullisia Venäjällä - aivan kuten kirjat, nuotit, taulut ja pääsyliput teattereihin ja museoihin. Kansalle on järjestetty vaivaton siirtymäyhteys sivistyksen ja kauneuden pariin. Tässäkin vallitsee siten elegantti yleisvenäläinen arvottamistapa, jonka olin havainnut aiemminkin: kenenkään ei tarvitse vaatimalla vaatia esim. taiteen edullisuutta vaan se on kaikkien yhteinen tahto. Täälläpäin tiedostetaan kollektiivisesti elämä (myös valtion tasolla, vai eikö ole olemassa sitä häiriökerrosta -valtiota?) ja siinä vaalimisen arvoiset asiat. Venäläistä eleganttiutta on huomaamaton ainaoleva kauneustaju valtakunnassa.

 

 

II PÄIVÄ - Repinin kotimuseo

- Ohjelmassa oli picnic meren rantaan, jossa sijaitsi myös Ilja Repinin, suuren venäläisen taidemaalarin kotimuseo. Aallot rantaan lyö - täältä aallot lähtevät Suomeen, ja paikalliset aallot taas ovat terveisiä Suomesta. Simpukkakin löytyi. Millaista olisi olla nyt Ilja Repin tässä rannikon hiekassa? Maalaisin uskonnollisia tauluja, joilla pelottelisin kaikkia tai maalaisin traagisia sotakuvia... olisin lisäys venäläiseen kärsimysteollisuuteen. Ryhmä japanilaisturisteja pelaa jalkapalloa, Mariella taistelee tuulta, meri ristiaaltojaan vastaan. Nuotio, sen vierellä Anastasia ja Arina keskustelevat kanssani videokameran käytöstä -kuvittelen mielessäni filmin, joka heidän kameroihinsa rekisteröityy minusta tämän vierailun aikana.

 

III PÄIVÄ - helle, jäätelöä, kaupunkikierros

- Kuljemme kaupungilla, pitkin Nevan sivujokien varsia, missä kirkkoja kohoaa puiden latvojen yläpuolelle milloin mistäkin suunnasta. Yhden seinämät ovat punaiset kuin neuvostolippu olisi kääritty niiden ylle, toisen katto taas kurkottaa kohti taivasta pohjattoman sinisenä kuin Meren sydän Titanicissa. Kolmen vuoden ajan olen kuullut Kesäpuistosta, mikä puisto tuo voisi olla, oikealla? Olga, yksi venäläisistä isännistämme vastaa minulle: menemme nyt Kesäpuistoon. Lampi joutsenia. Evgenia poistaa kiven kengästään. Istumme puiston penkillä, joutsenet seilaavat. Kesäpuiston katu jatkuu hyvin suurten puiden alla. Jäämme jälleen istumaan, joku muusikko soittaa helteessä syntetisaattorilla. Venäläiset selittävät viereisestä patsaasta. Se kuuluu kirjailijalle, joka on kirjoittanut olioista, jotka opettavat ihmisiä elämään oikein. Suomalaiset eivät käsitä, mitä nämä oliot voisivat olla. Tosiolentoja joka tapauksessa, "basnit". Emme anna kielitaitomme toimia häiriötekijänä tässä siunatussa paikassa. Kesäpuistosta jatkamme ikuisen tulen aukiolle, istumme kivetyksillä -muistelen biologiantunnilta, miten silmässä jokin lihas lepää, kun saa katsoa pitkään avaria maisemia. Pian olen jo huolestuttavan veltostunut, toisin kuin tällä paikalla ikuisesti leimuava liekki "sodassa vertaan vuodattaneiden kunniaksi".

IV PÄIVÄ - Eremitaasi ja ooppera / Tshaikovskin Joutsenlampi

- Aamupäivän ja osan iltapäivääkin vietämme suhteellisen pienellä porukalla -minä, Mariella, Mikko sekä venäläiset Anja, Andrei, Oleg ja Ilja.

Eremitaasin taidemuseossa. Anja on opiskellut 10 vuotta suomea sekä viimeksi Eremitaasin taidetta ja pitää perusteellisen museokierroksen suomeksi. Maksaako tämä mitään? Ihailen pohjattomasti hänen kielitaitoaan: mikä työ sen taustalta kuultaa, yksinäinen työ, joskus vuosien jälkeen johtaa mestaruuteen. Anja pyörähtää kantapäillään, ehdottoman elegantit lenkkitohvelit: "No niin, seuraava huone, tule suomalaiset." Eremitaasissa hämmentää ääretön taidevaranto, mutta suuri luomus on myös oppaamme suomen kielen taito.

- Oopperan aulassa jätän takkini venäläisen rouvan vartioitavaksi, mutta unohdan lippiksen päähäni. Venäläisen ystävyyskoulun rehtori on parahiksi paikalla ja tarjoaa ystävällisesti apuaan: hänen käsilaukkunsa on yllättävän tilava ja katseensa tehokas. Oopperaa, väliaikoja... näissä tilaisuuksissa kaikkien ei pitäisi istua vierekkäin vaan intiimimmin! Vaaleat ja tummat joutsenet taistelevat. Toisella tauolla löydän lämpiöstä Schubertin CD:n 30 markalla ja jäätelön 2 markalla. Nuori myyjä supattaa jotain toiselle myyjälle ja käyttää minusta jotain adjektiivia. Antaa kai arvionsa ränsistyneistä lenkkareistani! Mutta pyysin niiden käytölle luvan... se minun vaatteistani rehtorin käsilaukussa ja vasten Rimski-Korsakovin konservatorion kivilattiaa. (Jälkeenpäin Suomessa saan kuulla, että venäläinen pianonopettajani on opiskellut juuri samaisessa konservatoriossa ja että baletin esiintyjät ovat konservatorion opiskelijoita.)

 

V PÄIVÄ - lähdön hetki

- Oleg on minusta vuosia nuorempi, asui yhdessä kaverinsa kanssa kodissani, kun vierailivat Helsingissä. Hän ei ole tulossa saattamaan minua ja muita suomalaisia asemalle, koska autoon ei mahdu.

"Näkemiin, Pekka", hän toteaa vaisusti seitsemännen kerroksen hissitasanteella samalla kun hissin ovet sulkeutuvat. Hetkeä aiemmin hän muonitti minua muovikassillisella matkaeväitä. Ei oikein voi mitään sanoa Olegille, tunnemme jo kai aika hyvin -eikä toisensa tuntevat ihmiset voi jättää jäähyväisiä rakentavasti. Ristiaallokko on heti valmis. Hissin ovien sulkeuduttua tiedän kaikella tahdollani jättäneeni sanan kiitos ovenrakoon. Pietarin-matka on päättynyt.

- Junan ikkunasta näytän vielä kaupungilta ostamiani nahkakenkiä Arinalle ja Anastasialle. He kohottavat peukalonsa elegantissa ajattomassa tyhjiössä, jossa aikaa ei ehdi kulua.

 

Pekka Kaasinen 3e

         Takaisin etusivulle